ENTER THE DRAGON -kurssi
Mumbaissa toimiva tanssitaiteilija Shifu Ash saapuu maaliskuussa Tanssille ry:lle pitämään kiehtovan ENTER THE DRAGON -kurssin. Kurssi perustuu vahvaan fyysisyyteen sisältäen monimutkaisia ja teknisiä liikesarjoja niin lattialla kuin ilmassakin. Tunneilla ollaan kontrollin, staminan ja pelottomuuden äärellä. Kurssin aikana myös sukelletaan evoluution kehityskaarien kautta anatomian ymmärtämiseen, sen mekaniikkoihin ja kompleksisuuteen. Olet yhtä vanha kuin selkärankasi, kuten kiinalainen sananlasku sanoo!
Aikataulu: ti 12.3.- to 14.3. klo 9.30-12 Leipätehtaalla
Jäsenhinta Tanssille ry:n, TRE!nit ry:n ja Turku Dansartin jäsenille.
HUOM! Kurssilla on rajoitetusti paikkoja
Shifu Ash on Mumbaissa asuva taiteilija, joka on tanssin, filosofian ja liikekäytäntöjen asiantuntija. 20 vuoden kokemuksen aikana hän on erikoistunut erilaisiin tekniikoihin, kuten Wing Chuun, Aikidoon, nykytanssiin ja kontakti-improvisaatioon. Hän on entinen CID-UNESCOn jäsen, ProDancerin johtaja ja tunnettu ohjaaja kansainvälisissä tanssitapahtumissa. Vuonna 2021 hän ansaitsi tittelin "The Saint Beast" International Martial Arts Federationilta. Tällä hetkellä hän koreografoi tulevaa pitkää elokuvaa Intiassa ja toimii kuraattorina Partner Dance International Festival & India Contact -festivaalilla.
Liikkeenharjoittajana hän on kouluttautunut ja työskennellyt useiden mestareiden kuten Grandmaster IP Chun, Nancy Stark Smith, David Zambrano, Frey Faust, Sara Shelton Mann, Kira Kirsch, Andrew De Lotbinière Hardwood, Akram Khan, Desmond Richardson, Era Jouravlev, Stephanie Godino, Terence Lewis, Mia Michael, Sonya Tayeh, Anjelika Doniy, Danny Ezralow ja Ohad Naharin kanssa.
Hänet on kutsuttu vierailevana luennoitsijana mm. ImPulsTanz Wienin kansainväliselle tanssifestivaalille, Nomadic Residencylle Tokyoon, Chinhintalu Festival Dubaihin, Saint Petersburg Conservatory Dancelle, Terence Lewis Contemporary Dance Companylle ja Institute Of Classical & Modern Dance Indialle, vain muutumia mainittaakseen.
//
This workshop is based on powerful physicality, which involves strong, complex and technical sequences in conversation with the floor and air. The class is a representation of control, action, stamina and fearlessness. During this workshop, we will also take a deep dive into the understanding of the anatomy, mechanics & complexity of the dragon-shaped lines that have been transforming along evolutionary timelines to provide efficiency, endurance, and safety. "You are as old as your spine", as a Chinese proverb says!
Schedule: Tue 12.3.- Thu 14.3. at 9:30-12 at Leipätehdas
Price: 60€/members, 80€/others
Membership price for members of Tanssille ry, TRE!nit ry and Turku Dansart.
NOTE! The course has limited places.
Shifu Ash, a Mumbai-based artist, is an expert in dance, philosophy, and movement practices. With 20 years of experience, he specializes in various forms like Wing Chun, Aikido, Contemporary Dance, and Contact Improvisation. He's a former CID-UNESCO member, CEO of ProDancer, and renowned instructor at global dance events. In 2021, he earned the title "The Saint Beast" from the International Martial Arts Federation, while currently he's choreographing for an upcoming feature film in India and co-curating the Partner Dance International Festival & India Contact Festival.
As a movement practitioner he has trained and worked with a number of masters like: Grandmaster IP Chun, Nancy Stark Smith, David Zambrano, Frey Faust, Sara Shelton Mann, Kira Kirsch, Andrew De Lotbinière Hardwood, Akram Khan, Desmond Richardson, Era Jouravlev, Stephanie Godino, Terence Lewis, Mia Michael, Sonya Tayeh, Anjelika Doniy, Danny Ezralow, Ohad Naharin.
He has been invited as a guest lecturer for example at ImPulsTanz Vienna International Dance Festival, Tokyo Nomadic Residency, Chinchintalu Festival Dubai, Saint Petersburg Conservatory Dance, Terence Lewis Contemporary Dance Company and Institute Of Classical & Modern Dance India, just to name a few.